sunnuntai 10. kesäkuuta 2012

Pohdintoja



Kaivinkonemies kävi (siis vain katsastamassa tontin) ja selkeytyi vähän omatkin ajatukset. Ensin pitää nyt kumminkin hakea kaupungilta toimenpidelupa, kun terassin taakse halutaan lasikuisti ja se kannattaa kaivaa nyt samassa kun terassin rakentamisen jälkeen kuistin pohjia ei enää ainakaan helposti kaiveta. Toimenpiden lupaan kun taas sitten halutaan kaikki mahdollinen yhteen maksuun, niin laitetaan siihen samalla autokatos ja niiden piirokset pitäisi nyt sitten saada tehtyä. Näitä tehdään sitten pikku hiljaa ehkäpä jo ensi kesänä :)
Keittiö-oh alkaa olla tarvittavat seinät purettu, tolpat enää pystyssä ja niihin pitäisi nyt hankkia niitä palkkea ja kiinnittää ne paikalleen, sittenpä sit voisikin jo rueta pintoja tekemään, katosta alkaen. Sieltä on purettu haltexit pois ja laitetaan joku rimoitus, niin saa lamppujen sähköt niitä kautta ja samalla oikastaan kattoa jos jostain heittää ja paneelia sitten pinnaksi.
Takka on pohdituttanut hieman. Nyt vähän mieli muuttui. Taidan sittenkin haluta manttelitakan, kun se ehkä kävisikin paremmin kun sille on juuri 160cm leveä aukko. Nyt jos siihen laittaa sellaisen pyöreän mitä aiemmin suunnittelin, niin jää vähän hassu kolo sivulle. Tällaisen googletin ja näyttää omaan silmään mukavalta. Nyt pitäisi vain saada miehenkin pää käännettyä, lupasin hänelle että saa pönttöuunin tulevaan takkahuoneeseen.





sunnuntai 3. kesäkuuta 2012

Ulkokuvia

Muutama kuva myös pihalta, täälläkin hommaa riittää ja kaivinkonemiehen jo tilasinkin vähän tekemään kukkapenkkien alkuja, joihin muuttolaatikoihin otetut kukkaset voisi istuttaa. Tuossa pääoven edessä on vanha omenapuu joka on lumi'vyöryn' (katolta) vuoksi leikattu tapille. Se vähän mietittyttää että kestänkö katsella sitä siinä, lähinnä tuleeko siitä kaunis enää koskaan. Kukka-aluetta olen suunnitellut siihen omenapuusta etuovellepäin ja tuolle grillimajalle päin.
 Grillimajaa pitää vähän tuunata, että pääsee samaan tyyliluokkaan sen edellisen asunnon huvimajan kanssa, laajennustakin suunnitellaan. Etuoven edessä oli tällainen vesiaihe. Purin sen pois, kun tuohon kohti tulee sitten terassia. Joku vesiaihe johinkin toiseen kohtaa voisi kyllä olla kiva.

Tämä roskakatos ei kyllä kaunista sisäänajoa, sille pitää tehdä jotain. Ajattelin että siirrän ajokaistan toisellepuolelle (ja tehdään vähän miellyttävämpi katollinen) ja tähän sitten jotain kukkajutskaa ja heinäseipäitä.

 Tässä takapihan ovi, josta ajattelin että tehdään arkikulku.

Ovet uusitaan ja tällaisia ollaan ajateltu, tiilenpunaisena.

Myös lukot pitää uusia kun ei noita nykyisiä saa lapset edes auki. Lisäksi ovissa ei ole kahvaa eli salpautuu lukkoon kun oven laittaa kiinni eikä voi olla silleen päivälukossa.

Remontti alkakoon

Noniin, nyt on saatu tavarat purettua ja purkuhommat käynnistettyä. Kivasti talo imaisi kaiken meidän taravan eikä oikeastaan missään näytä kovin ahtaalta vaikka eteinen, oh, ruokatila ja keittiö on tyhjänä remontin takia. Tässä kuvia rempattavasta tilasta:
olohuone ruokatilastapäin:
olohuoneesta eteiseenpäin, sieltä vähän pilkistää ulkoovi ja jo purettu tuulikaappi.
 Tässä vähän paremmin tuo tuulikaappi, joka vielä purkuvaiheessa. Tuo ikkuna oli peitetty eteisen kiinteällä kaapilla. Ymmärrettävästi kun ei tässä eteisessä muuten olisi voinut vaatteita säilyttää, mutta nyt onkin ajatus että tästä eteisestä tulee vain vieras eteinen ja iso kaikennielevä vaatehuone tulee takaovelle.

 Sitten kuva ruokatilasta, josta tuota seinää aukastaan keittiöön ja keittiö tulee myös tähän ruokatilan puolelle.
 Tässä vielä kuva edellisestä keittiöstä, joka nyt on jo autotallissa, odottelee uusiokäyttöä, pitää katsoa mitä siitä voi hyödyntää uuteen keittiöön.

Tässä vielä kuva meidän yläkerran 'mökkikeittiöstä'. Onneksi saimme jo uunin tänne alakerrasta, niin on vähän helpompaa ruuanlaitto.

Sitten hauska ylläri: vuoden -59 aamulehti ja ja melkein päivälleen löytöpäivän lehti 2.6.

Seuraavia kuvia sitten kun työt etenee. Näissä tiloissa on tarkoitus ottaa muovimatot pois ja laittaa puulattiat ja sitten tehdä takka ja sille perusta. Ja ruokatilan ja keittiön välistä seinää siirretään. Saa nähdä onnistuuko kaikki suunnitelmat.