sunnuntai 17. helmikuuta 2013

Melkein valmista TV-huoneessa

Pikkuhiljaa alkaa TV-huoneen remppa olla valmis. Muu perhe jo suunnittelee kovasti TV- kauppaan lähtöä ja itse olen pohtinut millaisen sohvan tuohon hommaisi, uskoisin että jotain IKEAA kumminkin. Ihan heti ei kuitenkaan kalusteta tätä huonetta, sillä suunnitelmissa on että laitetaan meidän sänky siihen vähäksi aikaa kun tehdään pintaremppa makkariin. Tässä pari kuvaa:
Yksi seinä tuli siis valkoiseksi maalatulla hirsipanelilla, tässä vielä vähän vanhempikuva kun ei ole lattiaa eikä kattoa. Tämän eteen olisi tulossa se telkkari ja tietokoneet yms.
Vastakkainen seinä sai maisematapetin, suuresta valikoimasta valikoitui järvimaisema kivineen seepia-värityksellä. Tapetti oli ennakko arveluista huolimatta tosi helppo laittaa. Tämän eteen tulee sohva, joka nyt vielä vähän arveluttaa että mitenkähän kuvalle käy. Voisihan siihen toki mallata TVtäkin, mutta nyt on vedetty antenni ja kaijutinjohdot silläajatuksella että TV olisi tätä vastapäätä.
 Huoneen keskelle jäi tuollainen pylväs, joka paneloitiin. Siihen jäi piiloon patterinousut ylös ja runkopylväs. Lattialistat ja peitelistat vielä uupuu, muuten huone on valmis, muutamia sähköjuttuja lukuunottamatta.
Mitähän seuraavaksi, ai niin se makkari ja sitten olisi pikkueteinen, tuon hirsipaneliseinän takana. Siitä pitäisi lattia-aukaista, kun sitten saadaan keskuspölynimuriputkisto kellariin, uudella puolella putket kulkee jo lattiassa, olisi kiva saada sekin käyttöön.

Kiva kun kävit meillä kylässä. -Eevuli

tiistai 5. helmikuuta 2013

TV lounge -remppa etenee pikkuhiljaa

Aika hiljaista on ollut rempparintamalla erinäisten muiden kiireiden takia. Purkaminen on ollut myös vähän hitaanpaa kun samalla siirrettiin sähkökeskus alakertaan. Nyt seinät ja komerot siis purettu ja tarvittavat seinät maalattu, yksi seinä odottaa hirsipanelia. Katto odottaa kattopanelia ja lattia jotain päällystettä. Tässähän siis hajosi autokin ja nyt 'uuteen' odotetaan peräkoukkua että päästään tuota puutavaraa hakemaan sahalta. Toivottavasti jo tälläviikolla, saapa nähdä.
Tässä muutama vaihe-kuva. Yksi runkotolppa jäi huoneen keskelle, mikä sinänsä oli varmaan ihan hyvä, mutta syynä oikeastaan oli nuo patterikierronputket jotka nousee tuosta samasta kohtaa yläkertaan joten samalla katsoimme parhaaksi jättää myös tuon tolpan, eli saamme siihen kivan pylvään. :)

 Tilasin tuohon ylläolevan kuvan seinälle maisematapetin, sellaisen vesi-kivi-jutun, no näette sitten. Katossa kahta erilaista haltexia ja sitten entisen komeron kohdassa ei ole ollenkaan, eli katto menee uusiksi, lyödään helmipaneli tuohon päälle kun huonekorkeus on ihan ok. Lattiaan nyt jätetään tuo muovimatto ja päälle joku vaalea laminaatti. Muuallahan alakerrassa otettiin kaikki puruille asti auki, mutta nyt ei jakseta sitä pölymäärää. Alla olevan kuvan seinälle tulee se mainitsemani hirsipaneli. Lisäksi katossa on uusi palkki, kun siitä poistettiin yksi runkotolppa.
Tällaista remppahuoneessa. Sälekaihtimet piti ihan tuohon ikkunaan hommata, ettei näy naapuriin, kun siinä on vessa juuri vastakkaisella seinällä :)
Takkakin on pysynyt aikahyvin kuosissaan, mitä nyt vähän tummunut tuosta luukun yläpuolelta. 
Kiva kun kävit  -Eevuli