lauantai 27. syyskuuta 2014

Kesän 2014 projektit

Taitaa olla aika viimeinkin kasata yhteen viimekesän rakennusprojektit. Oikeastaan kaikki projektit olivat tällä kertaa takapihalla. Keväällä jatkettiin edellisen syksyn autotallin pohjaa.




Sitten jatkettiin kivipengerrystä autotallia vastapäätä. Syksyllä kaivinkone jo poisti penkereestä nurmikon, niin oli helppo jatkaa siitä.        
                                               


                           

Tämän jälkeen takapiha tuntui todella paljon viihtyisämmältä. Etupihallakin kukat olivat ihanassa kasvuvaiheessa.




Minulla on ollut haaveena saada takapihalle rakoliiteri ja kun naapurilta löytyi harmaantuneita puita sopuhintaan, niin sellainen päätettiin miehen kanssa vielä rakentaa lomien jälkeen. Tämä sujuikin jo rutiinilla, sillä rakensimme samanlaisen myös edelliseen kotiin.


Tämän jälkeen tuntuikin, että eiköhän pidetä vähän taukoa, mutta jotenkin innostuin syksyn lämpimistä keleistä, että joku grillipaikka pitää saada tuon rakoliiterin viereen. Niinpä tuumasta toimeen. Paperille rustaantui italialainen pitsauuni, jonka kyljessä on avogrilli.

 

Vielä odotellaan kuivumista ja maalausta ja piippua.. sitten pitsan paistoon. Toivottavasti ihan vielä ei talvi tule. 
Nähdään taas! 

sunnuntai 23. maaliskuuta 2014

Adventti-ikkuna projekti

Vaikka kelit ovat jo varsin keväiset ja meilläkin autokatoksen rakennuspuuhat jo hyvällä mallilla, niin laitan kuitenkin pari kuvaa viime joululta, jolloin olin mukana alueemme omakotiyhdistyksen adventti-ikkuna projektissa. Siinä mukana olleet 24 omakotitaloa koristeli annettuna päivänä jonkun jutun jouluisesti pihaan tai ikkunaan ja merkitsi sen luukun numerolla.
Kaikille sitten jaettiin osoitteet, missä luukku aukeaa minäkin päivänä.
Alla muutamia kuvia luukuista. Kuvat on harmillisen tummia, kun eipä tuohon aikaan valoa ole kauheasti.



Mukavasti joulukalenteri-idea laittoi meidänkin perhettä pimeään liikkumaan, kun kävimme katsomassa luukkuja. Niin hauskaa meillä järjestäjillä oli, että samaa suunnitellaan jo ensi vuodelle ja päässä on jo ideoita mitä tänä vuonna tekisi.

Kerrohan millaisia tapahtumia sinun alueellasi järjestetään.

-Eevuli