lauantai 27. syyskuuta 2014

Kesän 2014 projektit

Taitaa olla aika viimeinkin kasata yhteen viimekesän rakennusprojektit. Oikeastaan kaikki projektit olivat tällä kertaa takapihalla. Keväällä jatkettiin edellisen syksyn autotallin pohjaa.




Sitten jatkettiin kivipengerrystä autotallia vastapäätä. Syksyllä kaivinkone jo poisti penkereestä nurmikon, niin oli helppo jatkaa siitä.        
                                               


                           

Tämän jälkeen takapiha tuntui todella paljon viihtyisämmältä. Etupihallakin kukat olivat ihanassa kasvuvaiheessa.




Minulla on ollut haaveena saada takapihalle rakoliiteri ja kun naapurilta löytyi harmaantuneita puita sopuhintaan, niin sellainen päätettiin miehen kanssa vielä rakentaa lomien jälkeen. Tämä sujuikin jo rutiinilla, sillä rakensimme samanlaisen myös edelliseen kotiin.


Tämän jälkeen tuntuikin, että eiköhän pidetä vähän taukoa, mutta jotenkin innostuin syksyn lämpimistä keleistä, että joku grillipaikka pitää saada tuon rakoliiterin viereen. Niinpä tuumasta toimeen. Paperille rustaantui italialainen pitsauuni, jonka kyljessä on avogrilli.

 

Vielä odotellaan kuivumista ja maalausta ja piippua.. sitten pitsan paistoon. Toivottavasti ihan vielä ei talvi tule. 
Nähdään taas!