tiistai 5. toukokuuta 2015

Takapihan tapahtumat

Päivitetäänpä pitsauunin kuulumiset. Uuni selvisi talvesta melko hyvin. Vähän lähti maali pinnasta, mutta pahoja halkeamia ei tullut. Meillä oli suurimman osan aikaa uunin päällä pressu, mutta välillä kun sitä käytimme, emme aina muistaneet laittaa pressua päälle ja märän uunin päälle sitä taas ei haluttu laittaa. Ehkä ensi vuonna muistamme paremmin.

Miehestäni onkin tullut oikein pitsamestari, enkä enää juurikaan 'joudu' tekemään niitä, vaan saan nauttia vain antimista.


Grilli sai pöydän kaverikseen. Jalkana peltitynnyri, jossa painona hiekkaa. Kantena harmaantunutta lankkua, jonka alla ristissä ohuempaa lautaa. Vähän kansi tykkäsi vääntyä talvella, mutta sopii hyvin tyyliin. Tähän olisi haussa jotain jakkaroita, mielellään metallijalkaisia. Vielä en ole oikein sopivia edullisia kirppareilta löytänyt. Pöllejäkin suunnittelin, mutta sitten ajattelin, että ne ovat liian painavia lasten käsitellä ja kaataa.

Järjestimme alkutalvesta (ei näköjään ollut vielä lunta joulukuussa) lapsille ja lapsenmielisille ulkoilmaelokuvat ja nautimme grillin lämmöstä ja paahdoimme vaahtokarkkea ja herkuttelimme. Ihanan tunnelmallista, tämä otetaan vielä uusiksi.




Ei kommentteja:

Lähetä kommentti